• Joonas Kylliäinen

Wix vs Wordpress

Teknologia ei ole prioriteetti


Tärkeintä yrityksen verkkosivujen ja verkkokaupan suunnittelussa on miettiä sivuston rakennetta, ulkoasua ja sisältöä vastaamaan yrityksen tavoitteita ja asiakkaiden tarpeita. Tämä on ollut aina tärkeys listan sijalla numero yksi.

Teknologian jatkuvasti kuitenkin kehittyessä, ja samalla verkkosivu ja verkkokauppa -alustojen palveluntarjoajien kehittyessä, alkaa kuitenkin olemaan myös enemmän ja enemmän mahdollisuuksia ja siis väliä, että minkä verkkosivu- ja kauppa -alustan valitsee palvelemaan yrityksen tavoitteita ja asiakkaiden tarpeita.

Wordpressland


Wordpress -alusta on maailman käytetyin työkalu verkkosivujen ja verkkokauppojen tekemiseen. Se on pitkään tarjonnut avoimen lähdekoodin (eli kenen tahansa muokattavana) ratkaisuna eniten mahdollisuuksia räätälöidä sivuja, sekä, tai ehkä sen myötä myös kehittänyt suuren verkoston palveluntarjoajia.

Myös Suomessa Wordpress on vakiinnuttanut paikkansa johtavana verkkosivujen ja verkkokauppojen alustana. Nopealla Googletuksella käy ilmi, että Wordpress palveluntarjoajia löytyy jokaisesta maamme kolkasta runsaasti.

Myös meidän historiamme Ränchillä on Wordpressissä. Olemme tehneet itsellemme ja muille yrityksille Wordpress sivuja. Nyt olemme kuitenkin erittäin onnellisesti ja itsevarmasti päätyneet käyttämään itsellemme ja asiakkaillemme Wix -alustaa verkkosivujen ja verkkokauppojen toteutukseen ja ylläpitoon.

Miksi Wix, ja miksi ei Wordpress? Tai toisinpäin?


Sitä tämä blogi käsittelee. Tämän blogin tavoitteena on avata Wixin ja Wordpressin keskeisimmät erot, ja auttaa sinua valitsemaan oikea ratkaisu sinun ja asiakkaidesi tarpeisiin.

Mikä Wix?


Aloitetaan kuitenkin nopeasti avaamalla mikä Wix on, sillä Wix ei ole vielä Suomessa täysin tunnettu vaihtoehto.

Wix on vuonna 2006 perustettu israelilainen pörssiyritys, joka on keskittynyt kehittyneisiin täysin muokattaviin verkkoratkaisuihin. Wixillä on globaalisti yli 150 miljoonaa käyttäjää ja erittäin aktiivinen yhteisö, sekä nopeasti kasvava kumppaniverkosto. Myös me olemme Ränchillä ylpeä Wix Expert -tason kumppani.

Eli Wix on, noh suhteellisen vanha, mutta erittäin tunnustettu ja pysyvä palveluntarjoaja. No mutta hypätääs sitten lopulta itse asiaan, eli miten Wix ja Wordpress eroavat toisistaan.

Wix ja Wordpress rinta rinnan


Hinnoittelu


Kotisivujen lopullinen kustannus koostuu monesta asiasta, ja kustannuksia tärkeämpää on katsoa kotisivujen tuottamaan tulosta. Vaihtoehtoja kuitenkin ollessa olemassa, on hyvä vertailla mitä eri mahdollisuudet maksavat.


Wix


Wix tarjoaa yhdellä alustalla kaikki verkkosivuihin tarvittavan: sivut, ylläpidon, osoitteen ja hallinnan.

Wixillä on ilmainen palvelu, mutta siinä tulee mukana sivun yläosaan kiinnitetyt Wix mainokset sekä wixsite -sanan sisältävä osoite. Ilmaiseen Wix palveluun ei myöskään voi liittää omaa verkko-osoitetta, eikä siinä ole verkkokauppa -ominaisuutta.

Palvelu, jossa pääsee eroon mainoksista ja saa oman verkko-osoitteen maksaa 12,50 €/kk (alv 0%).

Verkkokaupan sisältävä palvelu on 17 €/kk (alv 0%).

Eri Wixin palvelut voit tsekata kokonaisuudessaan täältä: https://www.wix.com/upgrade/website#/

Wix työkalu, ylläpito ja hallinta ovat ilmaisia ja niitä voi siis kuka tahansa ilmaiseksi käyttää. Tai sivuston voi ostaa projektina, tai palveluna Wix kumppaneilta, kuten Ränchiltä.

Wordpress


Wordpress on avoimen lähdekoodin alusta, ja sellaisenaan käyttäjille täysin ilmainen. Wordpress tarjoaa käyttäjilleen sivut ja hallinnan, eli ylläpidon ja osoitteen joutuu ostamaan erikseen. Verkko-osoitteen saa kuitenkin esim. Domainhotellilta alle 1 €/kk (alv 0%) ja esim. Bluehost tarjoaa Wordpress sivuille ylläpitoa hintaan 2,63 €/kk. Joten suurista kustannuksista ei ole kyse.

Wordpressin kulut nousevat ratkaisujen hankintojen myötä, eli tietyistä ominaisuuksista on olemassa maksullisia vaihtoehtoja. Näihin saa kulutettua loputtomasti rahaa, mutta myös kaikista verkkosivujen ja verkkokauppojen ominaisuuksista löytyy ilmaiset vaihtoehdot. Wordpress sivuston voi Wixin lailla toteuttaa siis ilmaiseksi itse. Vastaavasti Wordpressin erittäin laaja kumppaniverkosto tarjoaa aivan kaiken kokoisia, värisiä ja hintaisia vaihtoehtoja.

Lopputulos


Wordpress tarjoaa Wixiä edullisemman vaihtoehdon luoda ammattimaisen verkkosivun tai verkkokaupan.

Helppokäyttöisyys


Halusit sitten itse päivittää sivujasi, tai ulkoistaa sivujesi hallinan täysin - sivujen helppokäyttöisyys tuo turvaa, että tarvittaessa sivusi on helppo kenen tahansa valitsemasi tahon ottaa haltuun ja tehdä nopeitakin muutoksia.


Wix


Wix tarjoaa markkinoiden kehittyneimmän raahaa-ja-tiputa (drag-and-drop) editor työkalun HTML5 verkkosivujen ja verkkokauppojen toteutukseen.

Tämä tarkoittaa, että Wixillä voit luoda sivut suoraan verkkonäkymään yleisimmällä ja tuetuimmalla web-teknologialla.

Tästä ei täysin räätälöitävien sivujen tekeminen ja muokkaaminen enää muutu helpommaksi!


Wix vastaa lisäksi kokonaisuudessaan hallintapaneelinsa kehityksestä ja ominaisuuksista. Näin ollen Wix hallintapaneeli on hyvin selkeä ja yksinkertainen, koska sinne ei voi kuka tahansa lisäillä toimintoja tai nappeja missä tahansa värissä ja muodossa.


Wordpress


Wordpress tarjoaa myös visuaalisen editorin, mutta sillä pystyy lähinnä editoimaan tekstejä ja teeman rakennetta. Eri teemat kuitenkin mahdollistavat erilaisia visuaalisia rakennuspalikoita, mutta lähtökohtaisesti Wordpressillä ei ole Wixin kaltaista raahaa-ja-tiputa työkalua.

Wordpress sivuston muokkaaminen yksinkertaisimmillaankin pohjautuu eri Wordpress ominaisuuksien tuntemiseen, ja voi olla aloittelevalle tai jopa kokeneelle Wordpress käyttäjälle opiskelua vaativa, jos käyttäjä tiputetaan hänelle uuteen Wordpress sivustoon. Wordpress sivustojen räätälöinti myös nopeasti tarkoittaa koodin hyödyntämistä, mikä voi tehdä sivuston käytettävyydestä hankalaa tai jopa lukittua.

Wordpressin hallintapaneeli rakentaa valituista lisäosista ja ratkaisuista, jotka muokkaavat hallintapaneelin ulkoasua ja käytettävyyttä. Hallintapaneelin kanssa on sama käytettävyyden haaste kuin ulkoasunkin muokkaamisessa: täysin muokattava työkalu voi nopeasti tehdä työkalusta sotkuisen, epäselvän ja paljon opiskelua vaativan.

Lopputulos


Wix hakkaa Wordpressin helppokäyttöisyydellä sekä sivuston ulkoasun rakentamisessa, että hallintapaneelin käytettävyydessä.

Design


Verkkosivujen ja verkkokauppojen design ei ole ainoastaan tärkeää, koska hyvännäköiset sivut viestivät uskottavuutta ja ammattitaitoa. Toki tämäkin on tietty tärkeää.

Mutta design on verkossa tärkeää myös, koska hyvä design tekee vierailijan kokemuksesta onnistuneen ja ohjaa häntä pitkin rakentamaasi polkua. Sivujen design on myös tärkeässä roolissa brändäyksessä, sillä se luo hyvin suuren vaikutelman. Näin värit, fontit, kuvat ja videot tulee valita tarkkaan edustamaan haluamaasi identiteettiä.

Wix


Wixillä sivujen suunnittelun voi aloittaa (ja myös täysin toteuttaa) valitsemalla yli 500:sta valmiista sivupohjasta. Sivupohjat ovat kaikki täysin muokattavissa. Valmiita teemoja on eri liiketoiminta-aloille, sekä jaoteltuna sivuston sisällön mukaan. Myös verkkokaupoille on omia valmiita teemoja. Wixin tyyliin kaikki teemat ovat Wixin hallinnoimia ja kehittämiä, joten ne ovat yhtenäisiä monella tapaa.

Vaihtoehtoisesti voit luoda sivut täysin tyhjästä.

Sekä valmiiden pohjien, että tyhjän sivun kanssa käytät Wixin visuaalista raahaa-ja-tiputa työkalua.


Wordpress


Wordpress tarjoaa tuhansia ilmaisia ja maksullisia teemoja erilaisilla valmiilla ominaisuuksilla ja optioilla.

Teemat vaihtelevat yksinkertaisista blogeista kansainvälisiin verkkokauppoihin. Eri teemoilla on eri kehittäjät, mikä tuo rikkautta ja vaikeutta teemojen hallintaan ja valintaan. Osa teemoista sisältää myös maksullisia optioita.

Wordpress teemoja saa Wordpressin hallintapaneelista, sekä lukuisista Wordpress teemoihin erikoistuneista verkkokaupoista.

Vaihtoehtoisesti voit palkata web-suunnittelijan luomaan juuri yrityksesi tarpeiden mukaisen teeman tyhjästä.

Lopputulos


Wordpress tarjoaa enemmän valmiita sivupohjia ja teemoja joista valita. Wixin sivupohjat ja teemat ovat yhtenäisempiä ja keskitetysti valittavissa.

Lisäosat ja sovellukset


Wordpress kutsuu niitä plugineiksi, eli lisäosiksi. Wix kutsuu niitä appseiksi, eli sovelluksiksi. Lisäosat ja sovellukset ovat valmiita ominaisuuksia, joita voi lisätä sivuille parantamaan sivujen designiä ja käyttökokemusta.

Wix


Wix tarjoaa yli 200 sivuille lisättävää ominaisuutta. Osa ominaisuuksista on Wixin itse kehittämiä ja hallinnoimia, kuten verkkokauppa, videogalleria ja chätti. Osa ominaisuuksista on puolestaan kolmannen osapuolen yhdistämistä sivuille varten. Tämmöisiä ominaisuuksia on esim. Checkout verkkopankkimaksuominaisuudet, Eventbrite tapahtumahallinta, Google Adsense mainospaikat ja Yelp arvostelut.

Suurin osa lisättävistä ominaisuuksista on ilmaisia, mutta osa on myös maksullisia. Suomalaiselle verkkokaupalle Wix ei ole vielä tätä kirjoittaessa se laajimman ominaisuusvalikoiman tarjoava vaihtoehto. Esim. Klarnan ja Bamboran puuttuminen verkkopankkimaksuista on iso miinus.


Wordpress


Wordpressillä on yli 55 000 lisäosaa ladattavaksi Wordpress sivuille.

Wordpress sanonta onkin: jos keksit jonkun ominaisuuden, Wordpressillä on siihen jo lisäosa olemassa.

Samoista ominaisuuksista löytyy usein lukuisia ilmaisia ja maksullisia vaihtoehtoja joista valita. Jopa valinnan vaikeudeksi asti.

Wordpress tukee kaikkia mahdollisia kolmansia osapuolia, joten oikeastaan minkä tahansa verkkopalvelun yhdistäminen Wordpress sivuille on mahdollista.

Lopputulos


Wordpress vie 6-1 voiton lisäominaisuuksissa. Jos kotisivujesi tai verkkokauppasi tavoitteet ovat kolmansien osapuolten yhdistämisessä sivustoosi, on todennäköisempää, että Wordpressillä elämäsi on helpompaa. Wixin sovelluskauppa kehittyy hirmuista vauhtia, mutta vaikea kuvitella, että Wix tulee Wordpressiä tällä saralla saamaan ehkä ikinä kiinni.

Tuki ja kehitys


Kuka tahansa hallitseekaan sivustoasi, on tärkeää, että ongelmien sattuessa sinulla tai kumppanillasi on paras mahdollinen tuki. Yhtälailla on tärkeää tietää, että valitsemasi alusta on valmiina tulevaisuuden haasteisiin ja mahdollisuuksiin.

Wix


Wixin sivujen rakennus työkalu ja hallintapaneeli ovat täysin Wixin kehittämät, ylläpitämät ja lisäksi tukemat.

Wixin keskitetty oma tukiportaali yhdistettynä aktiiviseen ja kasvavaan yhteisöön tarjoaa yhden Wixin suosikkiominaisuuksistamme: ennen näkemättömän loistavan tuen ja tuotteen kehityksen.

Wixin oma tuki varmistaa yrityksellesi, että haluatpa sitten aloittaa sivujesi tekemisen itse tai kumppanin kanssa, niin pystyt aina turvautumaan palvelun kehittäjän omaan laadukkaaseen tukeen - josta myös tietysti maksat.

Wix tukikeskus ei ainakaan toistaiseksi palvele suomenkielellä, mutta sitä varten onkin Ränchin kaltaiset premium Wix kumppanit 😉


Wordpress


Wordpress tarjoaa tuen ja kehityksen kanssa runsautta kerrakseen. Satojen tuhansien aktiivisten kokeneiden käyttäjien tukiverkosto on luonut loputtoman määrä videoita, oppaita ja erilaista tukimateriaalia. Sama porukka kehittää jo vaikuttavaa Wordpressin sovelluspalettia vielä vaikuttavammaksi.

Ongelma on, että Wordpress ei tarjoa itse mitään näistä. Wordpressin kanssa, olet aina kumppanin tai jonkun, ei itse Wordpressin, varassa.

Foorumeiden lukeminen, videoiden selailu ja avun löytäminen voi olla erittäin tuskaista jos on paniikki päällä ja sivut alhaalla.

Yhteenveto


Vaikka Wordpressin käyttäjäverkosto onkin monenkertainen Wixiin verrattuna, niin Wixin oma tuki omalle tuotteelleen vie voiton tuen parissa. Kehitystyössä Wixillä on altavastaajan etu, sillä heille kehitettävää tuotteessaan vielä riittää, mutta hatunnosto Wixille myös vauhdikkaasta tuotteen kehityksestä.

Hakukoneoptimointi ja markkinointi


Viimeisimpänä, mutta ei ollenkaan vähäisimpänä verrataan miten asiakkaat voivat löytää sivusi sekä miten voit auttaa heitä löytämään sivusi.

Wix


Wix on kehittänyt myös hakukoneoptimointipuolta viime aikoina kiivaasti. Tästä näkyvimpänä esimerkkinä on sivuston nopeutta parantavan Wx Turbo ominaisuuden lanseeraus 2019 helmikuussa.

Wixin hakukoneoptimointi, eli SEO työkalu käynnistyy samalla kun Wix sivuston rakennus alkaa, ja se ohjaa läpi sivuston elinkaaren parantamaan sivua hakukoneiden silmissä. Lisäksi Wix tarjoaa paljon syventäviä oppaita, miten erittäin yksityiskohtaisesti optimoida sivustoa hakukoneille.

Wixin muu markkinoinnin tuki kuitenkin vasta vaikuttavaa onkin.

Wix integroituu sulavasti yleisimpiin markkinoinnin työkaluihin kuten Google Analyticsiin, Hubspottiin, Hotjariin ja Facebook Adseihin. Myös loistava integraatio löytyy yleisimmälle sähköpostimarkkinointityökalulle, eli MailChimpille, mutta Wixin oma sähköpostimarkkinoinnin ratkaisu on ehkä jopa sulavampi!

Sähköpostimarkkinoinnin lisäksi Wix tarjoaa paljon omia loistavia ratkaisuja verkkokaupan markkinointiin, ja myös perinteisen liiketoiminnan markkinointiin. Ajanvarauskalenteri palveluille, pöytävarauskalenteri ravintoloille, mahdollisuus toistuvaislaskutukselle sekä monipuoliset kampanjat tekevät itseasiassa Wixistä edullisimman ja helpoimman markkinoinnin automaation.


Wordpress


Wordpress tarjoaa lukuisia eri lisäosia hakukoneoptimointia varten. Ilmaisia ja maksullisia vaihtoehtoja löytyy niin blogeille kuin kansainvälisille verkkokaupoillekin.

Hakukoneoptimointi ja Wordpress yhdessä muodostavat tutun ongelman: oikean lisäosan, tai jopa lisäosien valinta ja niille tuen saaminen.

Markkinoinnissa Wordpress tarjoaa myös kolmansien osapuolien lisäosat kaikille mahdollisislle markkinoinnin ratkaisuille. Mitään omia markkinoinnin integraatioita Wordpressillä ei tietenkään ole.

Viime vuosina on kuitenkin alkanut kehittymään, varsinkin verkkokaupan puolelle todellisia lisäosajättiläisiä, kuten myös Suomessa suosittu verkkokaupan ratkaisu WooCommerce. Olivatpa markkinoinnin tarpeesi mitkä tahansa, jos vain tahtotilaa ja kärsivällisyyttä löytyy, niin Wordpressin yhteyteen kaikki markkinoinin unelmat ovat rakennettavissa.

Yhteenveto


Wordpressillä mikä tahansa kovalla työllä on mahdollista. Wixillä pääset sekunnissa jo pidemmälle kuin olisit ikinä uskonutkaan.

Lopputulos


Jos tarpeesi ja markkinasi ovat komplekseja. Jos tarvitse suurta räätälöintiä, ja monimutkaisia integraatioita ja ominaisuuksia. Jos tiedät mitä haluat, eikä sitä ole vielä saatavilla. Jos vastasit kyllä johonkin äskeisistä jossitteluista, niin valintasi on Wordpress.

Jos puolestaan haluat kotisivut tai verkkokaupan jotka eivät vie liikaa aikaasi tai rahaasi, mutta varmasti tukevat liiketoimintasi tavoitteita samalla todennäköisesti säästäen markkinoinnin kuluissa, niin valintasi on Wix.

Olemme luonnollisesti Ränchillä erittäin puolueellisia Wixille. Mutta tasapuolisuuden nimissä olemme testanneet ja käyttäneet paljon molempia, ja meille olisi ollut helpompaa pysyä Wordpressissä.

Wixin tarjoamat edulliset mahdollisuudet lisätä myyntiä ja luoda säästöjä ovat kuitenkin niin herkulliset, että lopulta valintamme siirtyä Wixiin oli helppo.

Samalla olemme olleet ällikällä lyötyjä millä vauhdilla Wix kehittää palveluaan ja tuo jatkuvasti uusia innovatiivisia ominaisuuksia ilmaiseksi kaikkien saataville.

Varsinkin Wixin tarjoamat markkinointiaumaation mahdollisuudet tulevat vielä olemaan kuuluisia. Tästä varmasti lisää myös meidän toimesta!


Toivottavasti tästä vertailusta oli sinulle apua.

Jos jotain jäi mainitsematta, sinulle jäi Wordpressin ja Wixin vertailusta kysymyksiä tai haluat jatkaa keskustelua niin kommentoi alle. Yhtälailla rakastamme jos puolestaan soitat meille 0404564880 numeroon tai laitat mailia joonas@ranchmarkkinointi.fi.

YRITTÄJÄN MARKKINOINTIVINKIT

Tilaa kerran kuussa ilmestyvät blogit  suoraan sähköpostiisi

  • LinkedIn
  • Instagram
  • Facebook
  • YouTube